8 tärkeää asiaa lainan kilpailutuksesta
Takaisin blogiin

8 tärkeää asiaa lainan kilpailutuksesta ennen lainatarjouksen hyväksymistä

Lainan kilpailutus netissä on helppoa, mutta lainaehtojen yksityiskohtiin on hyvä perehtyä ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Lainaa voi hakea moneen eri käyttötarkoitukseen, kuten asunnon kunnostamiseksi, uuden auton ostamiseen tai kodin hankinnan rahoittamiseksi. Ennen kuin kilpailutat lainan, käy läpi seuraavat kahdeksan kohtaa. Näin olet tietoinen, mihin asioihin lainaa kilpailuttaessa kannattaa kiinnittää huomiota.

1. Kilpailuta laina, joka vastaa summaltaan tarpeitasi

Lainaa kilpailuttaessa, haettava lainasumma on hyvä määritellä todellisen tarpeesi mukaan.

Rahaa ei kannata lainata enemmän kuin tarvitset, sillä maksat myös ylimääräisestä osasta korkoa ja kuluja. Mitä suuremman lainan hankit, sitä suurempia ovat yleensä myös korot ja muut kulut.

2. Laina-aika ja lainan takaisinmaksu

Lainaa maksetaan takaisin lainaehtoihin kirjatun lyhennyssuunnitelman mukaisesti, yleisimmin kerran kuukaudessa. Lainan takaisinmaksuaika riippuu siitä, kuinka suurta lainaa haet ja kuinka paljon lyhennät lainaa kuukausittain takaisin. Kulutusluotoissa laina-aika on tavallisesti yhdestä vuodesta 15 vuoteen.

Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että mitä pidempi laina-aika lainalla on, sitä enemmän maksat lainasta korkoja ja muita kuluja. Pitkä laina-aika mahdollistaa kuitenkin pienen kuukausierän. Muista, että voit aina maksaa lainan takaisin etuajassa. Ole kuitenkin yhteydessä lainanantajaan ennen ylimääräisten maksusuoritusten tekemistä, jotta voit välttää mahdolliset lisämaksut.

3. Mikä on minulle sopiva kuukausittainen lainan lyhennys?

Lainan kuukausittaisen lyhennyksen tulisi olla sellainen, että sinulla jää maksun jälkeen riittävästi rahaa elämiseen.

Yleisenä ohjeena pidetään, ettei lainan lyhennysten tule viedä nettotuloista yli 30–40 prosenttia. Jos huomaat lainan otettuasi sen olevan liian kallis, voit aina kilpailuttaa lainan uudelleen. Lainan säännöllinen kilpailuttaminen voi myös olla taloudellisesti järkevää.

Sen lisäksi, että sinun tulisi itse arvioida, minkä verran lainaa sinun on järkevää hankkia, myös lainanantaja arvioi maksuvaraasi eli menojen ja tulojen suhdetta.

Ota huomioon lainamäärää pohtiessasi lisäksi mahdollinen koron nousu. Jos lainanmaksukyky muuttuu yllättäen, kannattaa lainanantajaan olla heti yhteydessä ja keskustella mahdollisuuksista tehdä muutoksia lainan takaisinmaksusuunnitelmaan.

4. Miten lainan korko määräytyy?

Lainan korkoon vaikuttaa monet tekijät, kuten yleinen korkotaso, pankkien kilpailutilanne, haetun lainan määrä sekä suunniteltu takaisinmaksuaika. Korkotaso määräytyy jokaiselle lainanhakijalle henkilökohtaisesti.

Lainan korko on haetun lainasumman päälle tuleva osuus, jonka voi ajatella olevan pankin palkkio. Mitä alhaisempi korko on, sitä vähemmän palkkiota pankki saa lainan antamisesta.

Lainan korkoon kannattaa kiinnittää huomiota, sillä se voi vaihdella lainatarjousten välillä merkittävästi ja muodostaa suuren osan lainan kuluista.

5. Tuleeko lainaan koron lisäksi muita kuluja?

Korko on vain yksi osa lainan kustannuksista, sillä koron lisäksi lainasummaa kasvattavia kuluja ovat esimerkiksi tilinhoitomaksu, kuukausimaksu, palvelumaksu ja lainan perustamiskustannukset. Todellinen vuosikorko huomioi sekä lainan korot että kulut, joten vertailu kannattaa tehdä sen perusteella.

Myös muut kulut on tärkeä huomioida lainaa kilpailuttaessa, sillä ne muodostavat osan lainan kuluista. Kilpailuttamalla lainan, voit löytää sinulle edullisimman vaihtoehdon. Lainoihin liittyvät kustannukset vaihtelevat pankeittain ja niistä kannattaakin ottaa selvää, kun kilpailutat lainan.

Sortterin lainalaskurin avulla voit tarkastella, miten laina-aika, lainan korko ja muut kulut vaikuttavat lainan kokonaissummaan.

6. Onnistuuko lainan maksaminen etuajassa? 

Lainan nopeampi takaisinmaksu on lakiin perustuva oikeus, joten vaikka lainaehdoissasi ei mainittaisi mahdollisuudesta alkuperäistä nopeampaan lainan lyhennykseen, on se aina mahdollista.

Kun maksat lainan nopeammin pois, pienennät lainakustannuksiasi. Nopeammin maksetun lainan velkapääoma pienenee lyhyemmässä ajassa ja lainan kokonaiskustannukset jäävät matalammalle tasolle. Jos taloustilanteesi siis muuttuu ja pystyt maksamaan lainan pois alkuperäistä lyhennyssuunnitelmaa nopeammin, on se usein järkevää.

Lyhennyssumman korottamisesta tai koko lainan pois maksamisesta kesken lainakauden kannattaa keskustella lainanantajan kanssa. Luotonmyöntäjällä on oikeus periä kuluja, jotka ovat syntyneet luoton perustamisesta, joten lainanmaksu etuajassa saattaa aiheuttaa lisäkuluja.

7. Tarvitsenko lainalle vakuuksia tai takaajan?

Lainan takaajien tai vakuuksien tarve riippuu usein haettavasta lainamäärästä. Vakuudettomalle lainalle, jollaisia esimerkiksi kulutusluotot pääasiassa ovat, et tarvitse takaajaa.

Vakuuksien ja takauksen tarkoituksena on, että ne turvaavat lainan takaisinmaksun lainanantajalle siinä tapauksessa, jos lainan takaisinmaksu vaikeutuu.

Vakuuksilla tarkoitetaan useimmiten reaalivakuuksia. Reaalivakuudet ovat lainan vakuudeksi pantattavia fyysisiä esineitä tai asiakirjoja. Takauksesta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä joko henkilötakausta, valtiontakausta tai ostettua takausta.

8. Kuinka kauan rahan saaminen tilille kestää?

Useat lainanantajat maksavat rahan tilillesi jo samana päivänä. Pisimmillään rahojen siirtyminen vie 1–2 arkipäivää. Täyttämällä lainahakemuksen huolellisesti, nopeutat lainanhakuprosessia.

Kilpailutettuasi lainan sinun on mahdollista saada useampia lainatarjouksia, joista voit valita, minkä lainatarjouksen hyväksyt. Allekirjoitettuasi lainasopimuksen pankin kanssa, saat rahat tilillesi, kun pankki on käsitellyt sopimuksesi.

Lainan kilpailutus on helppoa ja nopeaa Sortterin avulla

Sortter kilpailuttaa pankit puolestasi ilmaiseksi haluamallasi lainasummalla ja -ajalla. Lähetämme hakemuksesi yhteistyöpankeillemme, jotka tekevät sinulle henkilökohtaisen tarjouksen.

Järjestämme saamasi tarjoukset edullisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron avulla. Näin voit helposti vertailla saamiasi lainatarjouksia ja valita vertailun edullisimman. Allekirjoita lainasopimus pankin kanssa verkkopankkitunnuksilla, ja pankki maksaa rahat tilillesi heti käsiteltyään tarjouksesi.

Kilpailuta lainasi jo tänään ja pienennä lainasi kokonaiskustannuksia.

Lue lisää

Takaisin blogiin